sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Vierailu taimitarhalla...

Varma kevään merkki on, kun taimitarhat aukeavat ja myyntiin tulee pihapuita ja -pensaita jos jonkinlaisia. Itsekkin tuli vierailtua läheisellä puutarhamyymälässä vaikka en puutarhaa omistakkaan. Sen sijaan matkaan tarttui mukaan parvekkeelle sinikataja. Olin innoissani, sillä sain mukaani mielestäni loistavan bonsaiaihion.


Kun saavuin kotiin otin puusta muutaman kuvan, sillä tarkoituksenani oli julkaista kuvasarja täällä sivustolla. Samalla, kun kuvasin puuta, tutkiskelin sitä tarkemmin ja mietin miten sitä leikkailisin. Havaitsin, että puulla oli kolme komeaa pääoksaa, jotka päätin säilyttää. Lisäksi päätin myös edetä tyvestä latvaan. Aloitinkin neulasten ja pienempien oksien karsinnalla. Kun olin saanut tyven hienosti näkyville huomasinkin, ettei puun muoto ollutkaan niin "helppo" kuin aluksi luulin. Otin puusta kuvia ja siirsin sen parvekkeelle odottamaan insipiraatiota.


Nyt puu on ollut jo reilun kuukauden vain odottamassa insipiraatiota. Tuntuu, etten pääse tämän aihion kanssa puusta pitkälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti